MUAS-delegaatio Rehtorin lounas!
Tiimi neloset saimme keissiksemme järjestää rehtorille ja hänen saksalaisille vierailleen lounastilaisuuden mihin kuului alkumalja, lounas ja jälkiruoka. Tulimme kouluun jo kahdeksaksi, vaikka tilaisuus alkoi vasta klo 13. Pienin palaverin jälkeen keittiö alkoi hommiin ja samoin sali, johon itse kuuluin.
Aloitimme järjestelemällä ja kattamalla salin. Pikkuhiljaa aloimme myös valmistelemaan alkumaljaa.
Alkumalja oli tarkoitus ensin tehdä alkohollisina, mutta viime hetkellä saimme tiedon, että asiakkaat haluavatkin kaikki alkoholittomina. Onneksi viinikaapista löytyi tarpeeksi alkoholitonta kuohuviiniä ja muuten kaikki ainekset pysyivät samoina.
Alkumalja: Hugo
- 4 cl seljankukkamehutiivistettä
- 8 cl alkoholitonta kuohuviiniä
- 4 cl kivennäisvettä
- jäitä, limeä ja minttua
Alkumaljojen tarjoilun jälkeen vieraat ohjattiin pöytiin. Melko heti aloimme viedä heille annoksia pöytiin. Rehtorille ja hänen vieraalleen tarjoiltiin ensimmäiseksi.
Lounas:
- lohta
- dushesse perunoita
- paistettuja kasviksia
- sitruuna-voi kastiketta
Tarjoilin ensimmäistä kertaa, mutta en tiedä näkyikö se. Ruokia viedessä tarjoilujärjestys vähän petti, mutta vieraita oli onneksi vain parikymmentä, joten kukaan ei joutunut kovin kauaa ruokaansa odottamaan. Vettä kaataessa taisin kaataa ohi kerran, mutta sen vakavampaa ei kuitenkaan käynyt.
Tarjoilimme siis annokset pöytiin, kaadoimme vettä, veimme astioita pois pöydistä ja seurasimme vierestä lounaan kulkua.
Jälkiruoaksi oli valkosuklaa-leivos, joka oltiin koristeltu kauniisti muruilla ja mustikkapyreellä. Lounaslautasten pois viennin jälkeen tarjoilimme kahvit ja teet pöytiin sekä veimme jälkiruoat asiakkaille herkuteltaviksi.
Kommentit
Lähetä kommentti