Siirry pääsisältöön

kaiken alku ja loppu

Olen Anni 21v., eikä minulla ole mitään alan koulutusta. Olin työskennellyt Hesburgerissa puoli vuotta ja omasin hygieniapassin, mutta muuta kokemusta alaan minulla ei ollut. Kun hain ja pääsin restonomiksi en edes tiennyt, että minun täytyy hankkia keittiövaatteet. En tiennyt, että restonomin koulutukseen kuuluu keittiö-opintoja, mikä nyt ajateltuna kuulostaa kieltämättä vähän hassulle. Luulin valmistuvani matkailupalvelujen tuottajaksi ja kehittäjäksi. 
Kun Raaka-aineesta asiakkaan annokseksi kurssi alkoi, olin kieltämättä vähän peloissani, sillä kaikilla muilla tuntui olevan jotain kokemusta keittiötyöskentelystä ja ruoanlaitosta. Itse en ole oikein koskaan kokenut ruoanlaittoa mitenkään erikoisena, mutta olin valmis kokeilemaan.
Postauksistani käy hyvin ilmi, että en ole tosiaan keittiössä paljon toiminut, sillä jokaisessa postauksessa kirjoitin "tein ensimmäistä kertaa"😅.
Monesti kurssin aikana tuntui tyhmältä kysyä kysymyksiä, jotka näin, että olivat muille päivän selviä asioita. Kysyin kuitenkin, koska halusin oppia. Aika pitkälle sen ajan, kun olen yksin asunut, olen ollut kasvissyöjä, mikä lisäsi vielä erityisen haasteen ruoanlaittoon. En nimittäin ole liharuokia oikeastaan tehnyt, joten välillä oli aivan avuton olo, kun ei esimerkiksi itse yhtään osannut hahmottaa missä lämpötiloissa mikäkin liha olisi hyvä paistaa.. onneksi on kaverit ja Google.

Tavoitteeni oli ottaa kaikki tieto ja oppi avoimesti vastaan sekä antaa keittiötyöskentelylle mahdollisuus. Tein aina tunneille ennakkotehtävät etukäteen, jotta en olisi aivan hukassa mitä tapahtuu. Koitin kuunnella tarkkaan ja seurata silmä kovana mitä ympärilläni tapahtuu. Monesti meninkin omien hommieni jälkeen kiertelemään keittiöön ja kyselemään mitä muut tiimit tekevät. Kaikki oli niin uutta, joten uutta tietoa tuli valtavasti, mutta kurssi oli silti erittäin mielekäs. Oli todella kiva tapa oppia tekemällä ja kokeilemalla, minkä koen olevan itselle se parhain keino oppia. 



Tässä luokkani #resto18



Kommentit

  1. Loistava blogi Anni, jonka väritti kauniit kuvat. Hyvää pohdintaa omasta oppimisesta. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tiistai 30. lokakuuta 2018

Pidimme koulussa tänään kastikkeelliset liharuoat päivän. Kasvissyöjänä päivä ei ollut minulle helppo, sillä pelkästään lihan leikkaamisen katsominen teki jo pahaa. Tiimini tehtävänä oli valmistaa possun niskaa eli kassleria. Silloin kun vielä lihaa söin oli kassler pihvi yksi lempiruoistani. Valmistus alkoi siten, että lihasta poistettiin ylimääräinen rasva veitsellä leikaten. Sitten uuniin paistumaan 150° kunnes kasslerin sisälämpötila on 85°. Kasslerin lisäksi keitimme perunat ja teimme ruskean kastikkeen. Tulevaisuudessa haluan oppia tekemään ruskean kastikkeen "mummon tyylillä" ilman ohjeita, oppien arvioimaan ainesosien määrät silmävaraisesti niin, että lopputulos on onnistunut. Tiistaina toimimme taso- ja uunitiiminä. Opin laittamaan uunin pesuohjelman käyntiin, mikä on oleellinen taito taso- ja uunitiimille. Huolehdimme myös nimemme mukaisesti kaikkien työtasojen, seinäpintojen, laatikostojen, kaappien, ovien, hyllyjen, kylmiöiden, pakastimien ja jäähdytyska...

Tiistai 20. marraskuuta 2018

Siipikarja! Valmistimme kanaviillokkia, curry-kastiketta, kokonaisena paistetun broilerin sekä riisiä. Kokonaisen broilerin valmistus alkoi mausteiden laittamisella broilerin pintaan. Uuni 160°-170°. Broileri rintapuoli ylöspäin ritilälle. Broileri oli uunissa ensin 45 minuuttia, jonka jälkeen se käännettiin ja paistettiin taas 45 minuuttia. Tarjolla oli broilerin lisäksi kalkkunaa, ankkaa ja sorsaa. Hommat oli niin nopeasti tehty, että välissä ehdimme tehdä annoskortteja perjantain keissiämme varten. Itse tosin seurasin vain suu auki vierestä, tajuamatta mistään mitään. Suunnittelimme myös perjantain työnjaon, kolme saliin ja loput keittiöön. Kokkeina toimivat testailivatkin lohen paistamista ja jälkiruokaa keittiössä.  Kun ruokailun alkuun oli enää alle tunti aloin valmistamaan riisiä. Pilvi ehdotti, että keittämisen sijaan tekisimme sen uunissa. Kuulosti helpolta. Jasmiiniriisi isoihin genareihin ja vettä sormen niveleen asti sekä vähän suolaa. Sitten vain uuniin. Lopputu...

Maanantai 26. marraskuuta 2018

Kasvisruokapäivä! Tätä päivää olin odottanut ja sen kunniaksi sainkin tehdä Beef Wellingtonin.. Olin yllättynyt, että emme voineet olla edes yhtä päivää tekemättä liharuokaa, mutta sen enempää valittamatta aloitimme Nooran kanssa työskentelyn. Lyhyesti Wellingtonin pihvi valmistetaan naudan sisäfileestä, joka kääritään voitaikinaan. Voitaikina ja liha otettiin huoneenlämpöön. Aloitimme sitomalla lihan, jotta se saisi kauniimman muodon. Ensin Sami ohjeisti, ja sitten itse perässä. Lopputuloksesta tuli mielestäni oikein hieno, vaikka se olikin ensimmäinen kertani.  Me laitoimme lihan uuniin "esipaistumaan", jotta se ehtisi valmiiksi ruoalle eikä olisi sisältä raaka.  Liha ruskistettiin pannulla rasvassa joka puolelta, jotta se saisi kauniin pinnan. Huom. myös lihan päädyt! Maustoimme lihan suolalla ja pippurilla. Täyte valmistettiin hienonnetuista herkkusienistä ja sipulista. Paistoimme seosta niin kauan, että neste oli haihtunut. Maustoimme timjamilla, suolalla ja must...