Siirry pääsisältöön

Maanantai 29. lokakuuta 2018

 kuva 1


Olin Chef -tiimissä, joten päivä alkoi raaka-aineiden noutamisella Campusravitan varastosta, vastaanottotarkastuksella ja tavaroiden paikoilleen viennillä. Chef -tiimin vastuulla on myös huolehtia keittiön, baarin, ravintolasalin ja siivouskeskuksen lopullisesta siisteydestä. Koneet/laitteet ja päävirtakytkimet (emännänkytkin) pitää myös muistaa sammuttaa. Päivän päätteeksi kiersimme kaikki paikat läpi tarkistuslistan avulla ja kuittasimme nimen listaan merkkinä, että kaikkialla on puhdasta. 


 kuva 2


Päivän tavoite oli tehdä salaattibuffet kylmävaunuun. Jokaisella tiimillä oli valmistettavanaan oma salaattinsa. Minun tiimini vastuulla oli tehdä tomaatti-mozzarellasalaatti sekä marinoidut oliivit ja juusto. Ks. ohje kuvasta 2. Valmistus sujui ongelmitta ja lopputulos oli sen mukainen. Jokaisen tiimin salaatit onnistuivat, joten lopputulos oli hieno ja maistuva. 
























               kuvat 3 ja 4

Tutustuimme päivän aikana myös veitsen oikeaoppiseen käsittelyyn. Katsoimme aiheesta videon, mikä neuvoi kuinka veistä kuuluu pitää ja kuinka sormien kuuluu olla koukussa vapaassa kädessä, joka koskee leikattavaa, jolloin sormeen leikkaaminen on paljon epätodennäköisempää. Sami piti meille myös veitsenkäsittely esittelyn omin käsin. Minulle tuttua oli kuinka sipuli leikataan niin, että sipuli pysyy kasassa. Samoin tomaateista olen tottunut aina leikkaamaan kannan pois. 
Täytyy muistaa pitää kunnolla veitsestä kiinni, varmistaa, että leikkuulauta on tukevasti paikoillaan ja vetää veistä kauniisti eikä painaa menemään. Veitsien oikeaoppinen teroittaminen ja huoltaminen on myös iso osa veitsien omistusta, varsinkin jos haluaa pitää ne pitkään hyvänä ja terävänä. 



Ennakkokysymykset:
- Tutustu kasvisten soseuttamiseen (Esim. elint. ja Rv. s. 130)
- Tutustu salaattien valmistamiseen (Esim. elint. ja Rv. s. 132)
        -  Tutustu sämpylöiden valmistamiseen (Esim. Taitava kokki s. 231)

1) Huomioi, että kasvikset ovat tarpeeksi hyvin keitetty, jolloin ne ovat pehmeämpiä ja helpompi soseuttaa. 
2) Muista aina pestä salaattiainekset ennen niiden työstämistä ja tarjoilua. 
3) Liota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Muista kunnollinen työstäminen, anna sämpylätaikinan kohota kulhossa liinan alla lämpimässä paikassa. 




















Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tiistai 30. lokakuuta 2018

Pidimme koulussa tänään kastikkeelliset liharuoat päivän. Kasvissyöjänä päivä ei ollut minulle helppo, sillä pelkästään lihan leikkaamisen katsominen teki jo pahaa. Tiimini tehtävänä oli valmistaa possun niskaa eli kassleria. Silloin kun vielä lihaa söin oli kassler pihvi yksi lempiruoistani. Valmistus alkoi siten, että lihasta poistettiin ylimääräinen rasva veitsellä leikaten. Sitten uuniin paistumaan 150° kunnes kasslerin sisälämpötila on 85°. Kasslerin lisäksi keitimme perunat ja teimme ruskean kastikkeen. Tulevaisuudessa haluan oppia tekemään ruskean kastikkeen "mummon tyylillä" ilman ohjeita, oppien arvioimaan ainesosien määrät silmävaraisesti niin, että lopputulos on onnistunut. Tiistaina toimimme taso- ja uunitiiminä. Opin laittamaan uunin pesuohjelman käyntiin, mikä on oleellinen taito taso- ja uunitiimille. Huolehdimme myös nimemme mukaisesti kaikkien työtasojen, seinäpintojen, laatikostojen, kaappien, ovien, hyllyjen, kylmiöiden, pakastimien ja jäähdytyska...

Tiistai 20. marraskuuta 2018

Siipikarja! Valmistimme kanaviillokkia, curry-kastiketta, kokonaisena paistetun broilerin sekä riisiä. Kokonaisen broilerin valmistus alkoi mausteiden laittamisella broilerin pintaan. Uuni 160°-170°. Broileri rintapuoli ylöspäin ritilälle. Broileri oli uunissa ensin 45 minuuttia, jonka jälkeen se käännettiin ja paistettiin taas 45 minuuttia. Tarjolla oli broilerin lisäksi kalkkunaa, ankkaa ja sorsaa. Hommat oli niin nopeasti tehty, että välissä ehdimme tehdä annoskortteja perjantain keissiämme varten. Itse tosin seurasin vain suu auki vierestä, tajuamatta mistään mitään. Suunnittelimme myös perjantain työnjaon, kolme saliin ja loput keittiöön. Kokkeina toimivat testailivatkin lohen paistamista ja jälkiruokaa keittiössä.  Kun ruokailun alkuun oli enää alle tunti aloin valmistamaan riisiä. Pilvi ehdotti, että keittämisen sijaan tekisimme sen uunissa. Kuulosti helpolta. Jasmiiniriisi isoihin genareihin ja vettä sormen niveleen asti sekä vähän suolaa. Sitten vain uuniin. Lopputu...

Maanantai 26. marraskuuta 2018

Kasvisruokapäivä! Tätä päivää olin odottanut ja sen kunniaksi sainkin tehdä Beef Wellingtonin.. Olin yllättynyt, että emme voineet olla edes yhtä päivää tekemättä liharuokaa, mutta sen enempää valittamatta aloitimme Nooran kanssa työskentelyn. Lyhyesti Wellingtonin pihvi valmistetaan naudan sisäfileestä, joka kääritään voitaikinaan. Voitaikina ja liha otettiin huoneenlämpöön. Aloitimme sitomalla lihan, jotta se saisi kauniimman muodon. Ensin Sami ohjeisti, ja sitten itse perässä. Lopputuloksesta tuli mielestäni oikein hieno, vaikka se olikin ensimmäinen kertani.  Me laitoimme lihan uuniin "esipaistumaan", jotta se ehtisi valmiiksi ruoalle eikä olisi sisältä raaka.  Liha ruskistettiin pannulla rasvassa joka puolelta, jotta se saisi kauniin pinnan. Huom. myös lihan päädyt! Maustoimme lihan suolalla ja pippurilla. Täyte valmistettiin hienonnetuista herkkusienistä ja sipulista. Paistoimme seosta niin kauan, että neste oli haihtunut. Maustoimme timjamilla, suolalla ja must...